keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Takaisin Suomeen ja tilinpäätös

Oltiin toissapäivänä koko ilta lentokentällä. Syötiin, kierrettiin kauppoja ja pelattiin korttia. Kone taisi lähteä ajoissa ja laskeuduttiinpa Suomeen parikymmentä minuuttia etuajassa. Lennot Pariisiin (matkan alussa) ja nyt Helsinkiin lennettiin siis Blue1:lla, liput maksoi Pariisiin 125 euroa ja Helsinkiin 137 euroa. Ateenan lento Roomasta lennettiin Aegean Airlinesilla ja se maksoi 63 euroa. Saavuttiin Helsinkiin joskus neljän aikoihin aamulla ja maisemat ylhäältä oli upeat, aurinko oli juuri nousemaisillaan. Lämpötila oli 15 astetta, joten aikamoinen pudotus Ateenan 42 asteesta.

On kuitenkin oikein mukava palata kotimaahan pitkän reissun jälkeen. Matkalla oppi taas arvostamaan pieniä asioita, kuten toimivaa suihkua kunnon vedenpaineella. Oli myös ihana syödä aamupalaksi kunnon paahtoleipää juustolla ja kinkulla, eikä mitään sokerikuorrutettua kroisanttia marmeladilla ja suklaalla höystettynä. Oma sänky on myös ihan luksusta.

Matka sujui hyvin, pieniä takaiskuja on tietysti aina mutta ei mitään suurempia kuin reililipun katoaminen. Rahaa paloi kuin roskaa, noin 2300 euroa mulla, mutta näin oltiin laskettukin. Päivässä kului hieman reilut 48 euroa, joten pysyttiin juuri ja juuri budjetissa. Siihen lisäksi lento- ja reililiput. Pidettiin Henkun kanssa tarkkaa kirjaa puhelimen Handy Expence -softalla kaikista kuluista, joten tallessa on sentin tarkkuudella kaikki kulut koko reissulta. Tässä tarkempi tilinpäätös, virhemarginaalin pitäisi olla olematon:

Asuminen: 521e
Alkoholi: 45,78e
Bensa: 14,80e
Jätski/makeiset: 45,72e
Kauppa (ruoka): 64,15e
Limu/vesi: 44,44e
Matkaliput (junien lisämaksut, bussit, metrot): 153,55e
Muut: 65,90e
Nähtävyydet (pääsyliput): 40,50e
Netti: 69,05e
Pikaruoka ja ravintolat: 409,65e
Vaatteet (pyykkäys): 5e
Total: 1479,54e

Tähän lisäksi siis Pariisin lento 125e, Ateenan lento 63e, Helsingin lento 137e, kaksi reililippua yhteensä 479e, eli yhteensä 804.

Jos pitäisi vastata, oliko matka kaiken rahan ja vaivan arvoinen, niin varmaankin voisi sanoa että oli, vaikka uudelleen en välttämättä lähtisi samanlaiselle matkalle, ainakaan kaikkiin samoihin kaupunkeihin, mikä toisaalta on ihan luonnollista. Eurooppa on niin kallis paikka matkustaa, ja jos Interrail on joskus ollut halpa tapa matkailla niin ei se sitä ole enää. Varsinkin tuntuu todella typerältä ostaa kokonaan uusi lippu, kun vanha katoaa, vaikka on kopiot ja kaikki kadonneesta. Ja tosiaan Interrail sellaisenaan harvoin riittää, vaan pitää ostaa vielä erikseen paikkaliput, jotka maksavat muutamasta eurosta moneen kymppiin, riippuen junasta. Laskettiin huvikseen että lentämällä olisi tullut jopa halvemmaksi vaikka olisi ottanut huomioon että matkat taittuvat nopeammin ja hotelliöitä tulee enemmän. Vaikka matka oli kallis ja varsin raskas, päivittäin nimittäin käveltiin parhaillaan varmaan parikymmentä kilometria, niin ei se pettymys ollut missään nimessä. Kaupunkeja tuli nähtyä kymmenkunta, lisäksi Kreetalla ne missä pyörittiin autolla ja tietysti ne ohimennen joiden läpi matkustettiin junalla. Kahdeksassa tuli yövyttyä.

Kaupungeista voisin suositella samanhenkisille Valenciaa, Barcelonaa, Nizzaa, Roomaa ja koko Kreetaa. Pariisissa on joitakin merkittäviä nähtävyyksiä mutta itse kaupunki oli pettymys enkä aio sinne palata. Firenzessä on myös joitakin merkittäviä kulttuurikohteita mutta ei mitään mieltäjärisyttävää. Napolia en suosittele kenellekään ja toivon että se pyyhkiytyy maailmankartalta.

Kuvia kertyi mulla lähes parituhatta, lisään niitä sivuilleni kun ehdin valikoida ja muokata. Muuten matka suoritettu, monta uutta paikkaa nähneenä on mukava olla Suomessa ja on aika suunnata katseet uusiin kohteisiin, seuraavaksi olisi vuorossa Aasia. Kim kuittaa.

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Ateena

Viime paivat otettiin rennosti Kreetalla, kaytiin Plataniaksessa toistamiseen hyppimassa aalloissa. Yhtena paivana lahdettiin vaan autoilemaan ja paadyttiin Rethymnoniin. Siella oli Fortezan linna mutta ei jaksettu menna sinne kun maksoi jotain, ja eipa siella juuri muuta ollutkaan joten ajeltiin pikkuteita takaisin. Tippukiviluolia yritettiin etsia mutta ei loydetty mistaan. Pari paivaa sitten kaytiin kiinalaisessa ravintolassa, muuten oli ihan hyva mutta annokset oli turhan pienia, kalliita ja lisaksi unohtivat tuoda Henkun ankan. Tarjosivat tosin limpparit sitten kun huomautettiin asiasta.

Eilen luovutettiin hotellihuone ja auto, tapettiin aikaa nettikahvilassa ja iltasella otettiin laiva Haniasta Ateenaan, samanlainen kuin milla sinne mentiinkin. Nukuttiin penkkirivien valissa lattialla sen mita siina nyt pystyi. Saavuttiin tanne kuuden aikaan aamulla ja ollaan palloiltu koko paiva kavellen ja metrolla ympariinsa. Kaytiin Akropolis-kukkulalla katsomassa mm. Parthenon-temppelia, kukkula on hieno kun nakee varmaankin koko Ateenan jota vuoret ymparoi. Sinne paasi jostain syysta ilmaiseksi kun vilautti ajokorttia, muuten olisi maksanut 6-12 euroa.

Nyt tultiin kaymaan nettikahvilassa. Taalla Ateenassa on viela kuumempi kuin Kreetalla, 42 astetta. Kavellaan vaan kioskilta toiselle joita onneksi on sadan metrin valein ja juodaan vetta ja limua. Yritettiin tappaa aikaa menemalla leffaan mutta kaikki leffateatterit ovat kiinni ja joku paikallinen sanoi etta aukeavat vasta talvella, no enpa siita tieda mutta nyt ei tosiaan ole mikaan auki.

Kohtapuoliin mennaan junalla lentokentalle, taalla ulkomailla on jostain syysta aina lentokentalle kulkeminen kalliimpaa kuin muualla, nytkin kuusi euroa kun normaali lippu alle euron. Lento lahtee vasta 00:40 ja saapuu suomeen joskus puoli viiden aikaan, joten tassa pitaisi viela jotain keksia moneksi tunniksi. Laittelen kuvia enemman sitten Suomesta kun ehtii.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Kreeta, Falassarna ja Elafonisi

Eilen kaytiin Falassarnan rannalla. Samassa paikassa taidettiin olla joku yli 15 vuotta sitten. Nytkin haudattiin itsemme hiekkaan. Tosi hieno paikka, tosin itse pidan enemman isoista aalloista joita tuolla ei ollut.

Tanaan ajettiin Elafonisiin jota kutsutaan Euroopan malediiveiksi ja monesti kuulee sanottavan vahintaankin Kreetan parhaaksi biitsiksi. Sita se varmasti on jossei aaltoja kaipaa. Ranta nayttaa ihan paratiisilta, biitseja on melkein joka suunnassa ja vesi on tosi kirkasta. Hiekka on ihan valkoista ja osa harvinaista vaaleanpunaista todennakoisesti koralleista peraisin. Rannassa on matalaa, nilkoista korkeintaan rintaan asti kymmenia metreja.

Ajettiin sinne reilut kolme tuntia, suuri osa mutkikkaita vuoristoteita valtavine korkeuseroineen. Tiet on paikoittain todella kapeita ja mutkaan tullessa kannattaa tootata koska kulman takaa saattaa tulla toinen auto. Teissa ei juuri ole kaiteita ja pudotukset saattavat olla jopa satoja metreja joten kadet on parasta pitaa visusti ratissa. Takaisin tultiin lyhyempaa reittia joka kesti noin pari tuntia ja meni isompia teita pitkin.

Lisailin tanne kuvia talta paivalta: http://kimforssen.1g.fi/kuvat/Eurooppassa+kesalla+2007/Kreeta/

maanantai 16. heinäkuuta 2007

Kreeta, Platanias

Tanaan lahdettiin aamupalan jalkeen kaupungille pyorimaan ja etsimaan autovuokraamoa. Niita on paljon mutta osa ei vuokraa autoja alle 25-vuotiaille ja suurin osa on liian kalliita. Yritettiin siis etsia mahdollisimman pienta ja surkean nakoista puljua jotta saataisiin edes kohtuuhintaan.

Vuokrattiin Suzuki Jimny avomaasturi kuudeksi paivaksi hintaan 240e, eivat tinkineet yhtaan mutta tuo 40e/vrk lienee ihan ok hinta. Siina on siis neliveto ja rattikatto, jonka saa helposti irti, joten silla on kiva kruisailla ympari saarta. Liikenne taalla on ihan levotonta, ja taalla on dominoitava tai tulee itse dominoiduksi.

Kaytiin tanaan Plataniaksen biitsilla, koska kello oli sen verran ettei oltaisi ehditty Elafonikseen tai Falassarnaan. Platanias oli loistava hirmuisine parimetrisine aaltoineen ja tilaa oli mukavasti. Taalla ei onneksi olla tormatty meduusoihin, joita Nizzassa oli ikavan paljon. Siella mua poltti parikin, molempaan kainaloon ja Henkkua yksi jalkaan. Vielakin on punainen jalki mutta ei ne olleet kipeat kuin ensimmaisen paivan.

Huomenna ajetaan varmaan Falassarnaan heti aamupalan jalkeen. Siella pitaisi olla yksi Kreetan parhaista rannoista. Nyt ei ole kameraa ja piuhaa mukana joten laitan kuvia myohemmin lisaa.

Paiva oli upea, yli 30 astetta varjossa eika ainuttakaan pilvenhattaraa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Lentaen Ateenaan ja lautalla Kreetalle

Rooma on hieno kaupunki ja jai viela paljon nakematta, muunmuassa katakombeille ei ehditty talla kertaa mutta Colosseum (11e) kierrettiin ja sattumalta osuttiin Forum Romanumiin juuri oikeaan aikaan ja saatiin ilmainen ja mielenkiintoinen opastus. Colosseum on vaikuttava mutta aika huonossa kunnossa, ehka silta odotti liikaa kun elokuvissa sen on nahnyt ehjana. Kierreltiin myos muunmuassa juutalaisgetossa ja kuuluisilla aukioilla, seka tietysti Ben-Hurista tutulla hevosradalla Circo Massimolla joka on tosin pelkka rikkaruohokentta nykyaan, paria pylvasta lukuunottamatta.

Toissapaivana herattiin aikaisin, otettiin juna Fiumicinon lentokentalle ja lennettiin Aegian Airlinesilla Ateenaan. Lento oli melkein puolitoista tuntia myohassa mutta muuten meni hyvin. Kentalta otettiin suburban train satamaan. Ateenassa kiinnitti huomiota erityisen siistit metro/juna-asemat, mika johtunee osittain vuoden 2004 olympialaisista jotka jarjestettiin siella. Ostettiin halvimmat laivaliput Kreetalle (30e) ja mentiin makkiin syomaan ja laiskimaan korttia.

Laiva lahti yhdeksalta ja saapui Haniaan kuuden aikaan aamulla. Oli kylla yksi tuskaisimmista matkoista, kun ei ostettu hyttia ja edellisenakin yona oli ehtinyt nukkua vain nelisen tuntia. Siella siis ihmiset makasi keskella lattioita, kaytavilla, joka paikassa ja haju on hirvea kun kaikki riisuvat kenkansa. Ulkoisilta puitteilta laiva on ihan siedettavaa tasoa mutta muuten tuli aika keskitysleirifiilis. Aluksi oltiin pienehkossa huoneessa jossa oli muutama penkkirivi, mutta siella oli venalaisia, joten paatettiin vaihtaa paikkaa. Lopulta Henkku ja Markus meni kaytavalle makaamaan ja itse menin isompaan saliin tuolille. Siella oli valot ja telkkarit paalla ja niin epaillyttavan nakoista porukkaa koko laiva taynna ettei viitsinyt silmiaan ummistaa. Saavuttiin vahan ennen auringonnousua Hanian satamaan, josta otettiin bussi (1,15e) keskustaan kahdeksan kilometrin paahan.

Hotelli loytyi aika helposti vanhasta kaupungista vaikka gps:n kartat eivat katakaan Kreetaa. Heratettiin isanta joka tuli parinkymmenen minuutin kuluttua skootterilla paikalle. Jatettiin rinkat sisaan ja sovittiin etta tullaan puolenpaivan aikaan kun huone on vapautunut. Mentiin vanhaan satamaan kahville ja kokikselle juuri auringon noustessa, hieno paikka. Sitten tultiin muutamaksi tunniksi nettikahvilaan joka onkin hieno paikka, uudet koneet, nopea netti, ilmastointi, ja uusimmat pelit koneissa, 24h auki. Siinahan se muutama tunti vierahtikin. Huomaa heti etta on suosittu turistikohde kun on kadut taynna (pienia) hotelleja, kahviloita ja nettikahviloita.

Hotelli on tosi hyva, paras tahan mennessa ja ihan kohtuuhintainenkin, muistaakseni 70e/yo. Kolme erillista sankya, toimiva ilmastointi, iso parveke, oma jaakaappi ja hella seka kylppari. Hinta sisaltaa aamupalan, toivotaan etta taalla on jotain muuta kuin marmeladia, suklaata ja sokeroituja kroisantteja toisin kuin kaikissa aiemmissa paikoissa.

Asken kaytiin kaupungilla etsimassa autovuokraamoja. Niitahan taalla riittaa, mutta pitaisi vaan jostain loytaa halvalla. Pieni avomaasturi olisi mukava jos sen saisi jollain 30-40e/vrk, mutta voi olla etta joutuu tyytymaan johonkin pikku kotteroon ettei tarvi maksaa itseaan kipeaksi. Etsiminen jatkuu huomenna aamulla, nyt ollaan nettikahvilassa, Henkku ja Markus pelaa WC3 ja itse kirjoittelen tata. Kunhan saadaan sopiva auto alle niin lahdetaan luultavasti metsastamaan taydellista rantaa, niita taalla pitaisi olla riittamiin.

Taalta loytyy muutama ensimmainen kuva Kreetalta: http://kimforssen.1g.fi/kuvat/Eurooppassa%20kesalla%202007/Kreeta/

Ja tanne lisasin muutaman kuvan Roomasta: http://kimforssen.1g.fi/kuvat/Eurooppassa+kesalla+2007/Rooma/

torstai 12. heinäkuuta 2007

Rooma ja Vatikaani

Otettiin eilen Napolista ensimmainen lisamaksuton juna Roomaan. Tama on paljon siistimpi ja mukavampi kaupunki kuin edellinen. Hostellimme ei sijaitse ihan keskustassa mutta bussilla paasee katevasti. Vastaanotto oli ihan eri planeetalta kuin missaan aiemmassa paikassa. Omistaja esitteli talon ja vei puutarhaan jossa toi karttoja ja kertoi minne kannattaa menna milloinkin ja tarjoili viela samalla kahvia.

Kierreltiin sitten loppupaiva paakadulla ja sen lahettyvilla. Nakemista taalla riittaakin. Takaisin hostellille tullessamme taalla oli BBQ-juhlat kaynnissa, isanta grillasi kaikille maksutta ja kestitsi muutenkin yomyohaan.

Tanaan kaytiin Vatikaanissa. Pietarinkirkko on valtava ja taynna hienoja yksityiskohtia. Kaytiin myos kupolin paalla (4e), johon oli kylla jarjeton puolentoista tunnin jonottaminen mita ei voinut nahda etukateen. Ylhaalta 130 metrin korkeudesta on kuitenkin hienot nakymat. Vatikaanissa menikin oikeastaan koko paiva ja tultiin alkuillasta kaupan kautta takaisin hostellille ja otettiin myohainen siesta. Nyt Henkku ja Markus pelaa korttia ja oon taassa hostellin koneella. Kohta varmaan mennaan nukkumaan ja huomenna aamupaivasta katsomaan katakombeja, kolosseumia ja muita nahtavyyksia silta alueelta.

Nukutaan nyt kuuden hengen huoneessa, privaatti on tietysti aina mukavampi mutta toisaalta taalla tapaa muita ihmisia ihan eri tavalla kuin hotellissa. Tahan mennessa on rahaa kulunut 860 euroa 19 vuorokaudessa, eli reilut 45e/vuorokausi, lukuunottamatta lento- ja reililippuja. Ollaan siis aika lailla tavoitebudjetin ylamarginaalissa, mutta ei taalla juuri halvemmallakaan selvia. Pitaa yrittaa huomenna lisata parit kuvat, nyt voisi menna lepaamaan.

tiistai 10. heinäkuuta 2007

Napoli

Ollaan Napolissa nyt toista kokonaista paivaa. Vasta taalla voi ymmartaa mita sanonta "nahda Napoli ja kuolla" tarkoittaa, on nimittain ihme jossei taalla kuole esim. liikenneonnettomuuteen tai hautaudu jatteisiin. Kadut on taynna roskia, jalankulkijoille ei ole edes paakadulla liikennevaloja ja suojatien maalitkin on kulunut pois. Ja taynna roskia ei siis tarkoita likaista vaan etta keskella isoa tieta saattaa olla puoli roska-autollista tavaraa, eika kukaan tee asialle mitaan. Kadut on myos taynna tummaihoisia jotka myy varastettua tavaraa, piraattituotteita ja kraasaa. Italiassahan tosiaan on laillista (tai ainakin poliisit sallivat sen taysin) myyda piraattituotteita mutta ostamisesta rangaistaan kovalla kadella (esim. eilen uutisoitu "1 000 € SAKOT piraattikellosta").

Ensimmaisena iltana kun saavuttiin hotelliin ja avasin parvekkeen oven niin alapuolelle kurvasi joku nuorukainen skootterillaan, otti esille ruiskun, piikitti heroiinit suoneen ja jatkoi matkaa. Sitten lahdettiin pizzalle tuohon paakadulle. Kun oltiin syoty niin ohi juoksee mies jota kaksi muuta hakkaa patukalla, pullot hajoilee ja poydat lentelee. Napolin arkea kaiketi.

No, hotelli on hyva, mita nyt naapurusto on hyvin epamaaraista. Sijainti on kuitenkin lahella rautatieasemaa, on kolme erillista sankya, oma kylppari ja toimiva ilmastointi. Ei valittamista siis.

Eilen kaytiin paikallisjunalla Pompejissa (5,5e), joka on siis vanha roomalainen kaupunki joka tuhoutui Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79. Se on hieno paikka ja nahtavaa riittaa, on siis koko muinainen kaupunki kaivettu monen metrin tuhkakerroksen alta esiin. Siella vierahti koko kuuma paiva, illalla kaytiin viela kaupungilla etsimassa pizzaa ja syomassa. Pizzat on halpoja, tosin niihin tulee usein kaksikin eri palvelumaksua ilmoitetun hinnan paalle.

Tanaan ei olla tehty oikein mitaan. Aamupalan jalkeen kaytiin pesemassa vaatteet kun eilen oli pesula kiinni. Sitten ollaan vaan laiskitty korttia ja otettu hyvankokoinen siesta ja nyt tultiin tanne ainoaan nettikahvilaan mika koko kaupungista loydettiin. Kohta varmaan lahdetaan metsastamaan pizzaa ja sitten aika aikaisin nukkumaan, ei taalla ole oikein mitaan tekemista/nakemista, eika taalla tosiaan tunnu kovinkaan turvalliselta liikkua illalla ainakaan kamera kaulassa.

Tata kaupunkia ei siis voi suositella kenellekaan. Huomenna lahdetaan Roomaan, toivotaan etta se on hienompi. Sita ennen kaydaan varmaan satamassa jos paasisi kohtuuhinnalla kehutulle Capri-saarelle. Tosin nettisivujen mukaan venematka maksaa 16 euroa/suunta joten se jaanee valiin.

Tassa viela muutama kuva Napolista ja Pompejista: http://kimforssen.1g.fi/kuvat/Eurooppassa%20kesalla%202007/Napoli/.

Ja loppuun siteeraus wikipediasta: Since the mid-1990s, the Camorra has taken over the handling of garbage disposal in the region of Campania, with disastrous results for the environment and the health of the general population. Heavy metals, industrial waste and chemicals and household garbage are frequently mixed together, dumped near roads and burnt to avoid detection, leading to a severe soil and air pollution. As of June 2007, the region has no serviceable dumping sites and no alternatives have been found.

lauantai 7. heinäkuuta 2007

Firenze

Ollaan nyt Firenzessa Italiassa. Tultiin yojunalla (5e) jossa oli 6 hengen hytti, naytti aluksi hyvalta kun ei tullut muita mutta lopulta sinne ankesi kuitenkin pari muukalaista ja jouduttiin heittamaan hyvastit nukkumiselle. Penkkeja ei saanut laskettua ollenkaan ja muutenkin joutui katsomaan tavaroiden peraan joten oli huono matka se.

Saavuttiin kuuden jalkeen aamulla jonnekin pain Firenzea, otettiin siita viela lahijuna keskustaan. Sitten jouduttiin odottelemaan kuolemanvasyneina kuutisen tuntia etta paastaan hotelliin kun check-in on vasta puolilta paivin. Hotelli on rautatieaseman lahella. Muuten ihan ok mutta niinhan siina taas kavi etta huoneessa on parisanky ja yksi erillinen peti vaikka netista varatessa otettiin nimenomaan three bed private ensuite. Annoin kylla henkilokunnan ymmartaa mita mielta oltiin harhaanjohtavasta markkinoinnista mutta eipa siina vaiheessa enaa voi muuta. Ainakin on ilmastointi talla kertaa.

Otettiin paivaunet ja lahdettiin kiertamaan kaupunkia. Yllattavan nuhjuisen nakoinen kaupunki joitain isoja toreja ja puistoja lukuunottamatta. Itseasiassa kaikissa tahanastisissa kaupungeissa on ollut yllattavasti myos aika slummimaisia alueita, mihin ei suomessa tormaa missaan. Jos kuitenin maksaa vahan enemman hotellista ja kay vain turistirysissa niin naita koyhempia paikkoja tuskin edes huomaa koskaan. Kompensoimassa on sitten tietysti maailmankuuluja nahtavyyksia ja museoita yms.

Tanaan oli tosi lammin paiva, taisipa lampotila kivuta 34 asteeseen ainakin ennusteen mukaan. Tallakin hetkella on 27 astetta ja kello on nyt yli 22. Huomiseksi luvattu viela lampimampaa.

Kaytiin matkaoppaan (ja sittemmin myos meidan) mielesta Italian parhaassa jatskibaarissa. Lopulta sivistettiin itseamme menemalla Uffiziin katselemaan mm. da Vincin maalauksia. Sen jalkeen kaytiin pizzalla, ollaanhan sentaan Italiassa nyt. Nyt tultiin kaymaan hotellin laheisessa nettikahvilassa taas lukemassa uutiset jne.

Huomenna check-outataan klo 11, kaydaan syomassa aamupala ja otetaan varmaan sitten puolilta paivin juna Napoliin. Sinne on luvattu noin 30 astetta. Nyt taidetaan menna viela hetkeksi katselemaan kaupunkia ja sitten nukkumaan.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Nizza day 2

Oltiin tanaan taas rannalla ja sitten kiivettiin viereiselle kukkulalle josta nakyy koko kaupunki. Sen toisella puolella on Nizzan satama, ja ymparilla nakyy meri ja vuoret.

Ruvetaan tasta pikkuhiljaa siirtymaan asemalle pain, pitaa viela kayda syomassa jotain. Ranska on siita mukava maa etta joka kulmassa myydaan hyvia ja kohtuuhintaisia patonkeja, helppoa evasta.

Erittelin valokuvat kaupungeittain, loytyvat taalta. Laitoin Nizzasta muutaman kuvan lisaa tanne ja lisailen kuvia kun ehtii, nama nettikahviloiden koneet vaan ovat usein tosi hitaita. Kuvat on myos viela taysin kasittelemattomia mutta niista saanee kasityksen.

Mutta nyt tosiaan syomaan ja sitten taas yo junassa. Ollaan istuttu junissa ihan penkeilla, ne on aika paljon halvempia kuin makuuvaunut mitka tietysti olisi mukavempia, mutta taittuu matka penkillakin ihan hyvin.

torstai 5. heinäkuuta 2007

Nizza

Tultiin tana aamuna Nizzaan. Heitettiin rinkat hotellin aulaan ja lahdettiin rantabulevardille. Uskomattoman hieno paikka, monta kilometria pitka ranta ja kirkas vesi, isot aallot yms.

Vanha kaupunki on myos hieno ahtaine katuineen. Lahdetaan kohta sinne pyorimaan uudestaan ja sitten tonne rantakadulle. Huomenna pitaa taas checkouttaa 11 aikoihin, pyoritaan paiva taalla jossain ja illalla 21 aikoihin otetaan juna Italiaan.

Tama on tosi siisti paikka mutta myos kalliimpi kuin aikaisemmat. Taalla myos ihmiset osaavat jo paljon paremmin englantia kuin Pariisissa.

Taalta loytyy pari uutta kuvaa taas: http://kimforssen.1g.fi/kuvat/Eurooppassa+kesalla+2007/

keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Barcelona

Nyt on yovytty pari yota Barcelonassa. Hotelli on aika jannittava, koska ikkunoita ei saa kiinni ja ovikin on kuin paperia. Myoskaan lamminta vetta ei tule suihkusta eika ole ilmastointia, mutta muuten ihan mukava. Olihan se huokeakin ja sijainti ihan hyva, keskusaukion vieressa.

Ollaan kavelty La Ramblalla, kayty goottikorttelissa, katsomassa Gaudin taloja, Montjuïcilla, La Sagrada Família kierrettiin tanaan ja nyt tultiin kaymaan nettikahvilassa varaamassa Napolin hostelli. Aamupalat on syoty paikallisissa kahviloissa tai otettu patonki leipomosta. Eilen kaytiin napolilaisessa pizzeriassa.

Tanaan otetaan juna Santsista Cerbereen klo 1925, josta parin tunnin odottelun jalkeen lahtee yojuna Nizzaan. Siella ollaan yksi yo. Laitan kuvia myohemmin, nyt loppuu aika koneelta ja lahdetaan etsimaan ruokapaikkaa.

maanantai 2. heinäkuuta 2007

Valencia

Checkoutattiin klo 11 Valencian hostellista (Center Valencia). Se oli halpa, 18 euroa/yo/hlo sisaltaen aamupalan. Muuten hyva mutta aika ahdas ja ilmastointi ei pelannut mika teki nukkumisesta valilla vahan tuskaista. Nukuttiin siis 8 hengen mixed dormissa jossa porukka vaihtui valilla, ihan mukava tutustua uusiin ihmisiin. Esim yhden norjalaisen opettajan kanssa oltiin aika paljon yhdessa mm. rannalla.

Nyt istutaan "nettikahvilassa" ja odotellaan Barcan junaa joka lahtee klo 14. Siella etsitaan hostelli jossa meilla on varattu kahdeksi yoksi private ensuite, eli ei muita samassa huoneessa. Jos Barcelona on siisti paikka niin saatetaan jaada pidemmaksi aikaa, mikali loydetaan vapaa huone jostain.

Valenciassa oli mukavaa. Tosi hieno tama vanha kaupunki ainakin, sen ulkopuolella ratikkamatkan paassa ilmeisesti montakin unelmabiitsia, kirkasta vetta ja todella kuuma. Taalla pitaa vaan varoa palamista, itse paloin vaikka laitoin aurinkorasvaa jonka suojakerroin on 40 (Suomessa riittaa joku 5-15 jos nyt jotain haluaa kayttaa). Ihmiset on leppoisia, pienemmissa kaupoissa eivat puhu juurikaan englantia mutta elekielella pystyy helposti ostamaan vaikka jatskia. Erilaisia aktiviteetteja taalla ei hirveasti ole, muuta kuin rannat ja itse kaupunki. Hinnat on muuten aika samoissa kuin Suomessa, mutta alkoholi on alyttoman halpaa. Oluttolkin saa parillakymmenella sentilla ja viinipullon eurolla. Taalla on nyt menossa Americas Cup eli maailman suurin purjehduskilpailu. Uusi-Seelantilaisia on paljon myos meidan hostellissa koska kisassa on jaljella Uusi-Seelanti ja Sveitsi.

Kuvia viime paivilta loytyy muutama kappale taalta, nyt pitaa lopettaa!http://kimforssen.1g.fi/kuvat/Eurooppassa+kesalla+2007/

perjantai 29. kesäkuuta 2007

Vihdoin Espanjaan

Kavi hassusti eika mahduttu San Sebastianin junaan vaikka toisin luvattiin. Jouduttiin sitten yopymaan Pariisin rautatieasemalla paikallaan olevassa junassa ja kuudelta aamulla heratys. Sitten huomasin etta reililippu on varastettu/kadonnut ja jouduin etsimisen jalkeen ostamaan uuden. Ei saatu junaa vielakaan San Sebastianiin joten otettiin sitten Port Boun ja Barcelonan kautta Valenciaan. Sen lisaksi etta ranskalaiset ovat asiakaspalveluhaluttomia niin kukaan ei ymmarra edes englantia.

Laiskittiin aamusta iltaan korttia lahimmassa makissa ja lopulta kymmenen aikaan illalla lahti juna Port Bouta kohti. Saavuttiin perille reilun kymmenen tunnin matkanteon jalkeen, odotettiin pari tuntia valissa ja sitten lahti juna Barcelonaa kohti. Reilut pari tuntia junassa, vahan odottelua, ja vihdoin juna Valenciaan. Tultiin perille viiden aikaan iltapaivalla, reilun 19 tunnin matkanteon jalkeen.

Valencia on hieno kaupunki, varjossa oli saavuttaessa 29 astetta, ihmiset vaikuttavat mukavemmilta ja muutenkin paljon hienompi paikka kuin Pariisi. Taalla vietetaan kolme yota joiden jalkeen takaisin Barcelonaan. Tanaan kaytiin iltakavelylla tutustumassa kaupunkiin, kohta varmaan nukkumaan ensimmainen yo kunnolla aikoihin (mikali onnistuu, meilla on 8 hengen mixed dorm), ja aamulla biitsille.



tiistai 26. kesäkuuta 2007

Vielä Pariisissa

Ollaan vielä Pariisissa, hotellin lähellä on paikka missä voi käyttää nettiä halvalla. Meidän hotelli taitaa sijaita jossain esikaupunkislummissa, paikat näyttää vähän samalta kuin Afrikassa, mutta ei haittaa yhtään. Vieressä on libanonilainen pikaruokala mistä saa 2.5e:llä hampurilaisen ja ranskikset, ja kaupoissa on aika halpaa. Viereinen pikkukauppa on yömyöhään auki ja esim viinipullon saa parilla eurolla. Keskustassa on kalliimpaa, varsinkin ravintolat ja kahvilat on ihan Suomen hinnoissa tai ylikin.

Tänään käytiin mm. La Defenciassa ja Eiffel-tornin huipulla. Täällä on ollut aika viileetä, pitkät housut ja välillä pusero päällä ollaan menty. Huomenna luovutetaan aamulla hotellihuone, palloillaan päivä vielä täällä ja illalla otetaan juna San Sebastianiin. Sitten pari seuraavaa yötä meneekin junassa.

Ollaan pääasiassa liikuttu metrolla ja kävellen, varmaan ainakin parikymmentä kilometria. Jalat ihan muussina, mutta onpa tullut nähtyäkin paljon. Nyt katsellaan Rooman hostellitarjontaa. Lisäillään kuvia tänne kun saadaan kamerasta purettua jossain. Puhelimen wlan ei toimi jostain syystä joten pitää ainakin nyt tyytyä näihin nettiluoliin. Lisäilen tänne kuulumisia sitten Espanjasta kun löytyy seuraava tietokone.

Tässä vielä Pariisin metrokartta.

maanantai 25. kesäkuuta 2007

Pariisissa

Lento Helsingista lahti tunnin myohassa, ja Pariisissa meni kotva jos toinenkin metroissa ja junissa toilaillessa. Lopulta paastiin hotelliin nukkumaan. Tanaan kaytiin riemukaarella, Eiffel-tornin juurella, ravintolassa ja Louvressa. Sitten tultiin hotelliin ihan hajalla ja nukahdettiin. Tultiin kaymaan viela kaupassa ja taalla nettikahvilassa. Jatketaan myohemmin...

maanantai 4. kesäkuuta 2007

Alkuvalmisteluja

Päätettiin Henkun ja Markuksen kanssa lähteä kiertämään Eurooppaa junalla ja lentäen nyt kesällä. Kohteiksi valittiin ainakin alustavasti Ranska, Espanja, mahdollisesti Monako, Italia sekä Kreikka. Tässä vaiheessa ollaan varattu lentoliput 24.6 Helsingistä Pariisiin, josta on varattu hotelli kolmeksi yöksi. Lennot on varattu myös Roomasta Ateenaan 14.7 ja Ateenasta Helsinkiin 24.7.

Suunnitelmissa on siis lentää Pariisiin, jatkaa sieltä junalla San Sebastianiin, josta Valencian kautta Barcelonaan. Sieltä jatkamme junalla näillä näkymin Nizzan ja Monakon kautta Italiaan, luultavasti Firenzeen, josta Rooman kautta Napoliin. 

Lopuksi lennämme Roomasta Ateenaan, josta otamme lautan Kreetalle, jossa olemme loppuun 
saakka. Matkan lopussa sitten lautta takaisin Ateenaan, josta lennämme Helsinkiin.

Tarkoitus olisi tietty päästä mahdollisimman halvalla mutta kuitenkin syödä muutakin kuin märkää näkkäriä, todennäköisesti matkan lopullinen hinta matkoineen kaikkineen tulee olemaan siinä 2000e. Matkat maksaa noin 625e: Pariisi 125e, Ateena 63e ja Helsinki 137e, reililippu 239e. Vuorokauden keskikustannusta on hankala arvioida mutta se tullee olemaan 35-45e. Joistain junamatkoista peritään jokin hämärä lisämaksu, joten niitä ei laskettu mukaan.

Tässä vielä Markuksen visio matkasta: